tiistai 20. lokakuuta 2015

Öiden pelastus



Heipparallaa! Eka yökyläily Syötteen maisemissa vauvan kanssa meni hyvin, paitsi tietenkin masuvaivat alkoi juuri silloin. Olin jo melkein unohtanut kuinka raastavan kuuloista se itku on, tai ei minulla hermot mene siihen itkuun vaan se on niin hirveää kun ei voi auttaa toista, haluaisi vaan ottaa itselle ne kivut. Kylvyn ja jalkahieronnan avulla rentoutui  yhtenä iltana ihan täysin. 

Masukipuja kesti tähän päivään asti, mutta eilen annettu mallasuute sai tänään aikaan sellaiset rällit että helpotti selkeästi. Nyt pikkuinen tuhisee sylissä tyytyväisesti, toivottavasti vatsa taas toimisi normaalisti.

Yöt meillä on mennyt tähän asti melkoisen hyvin (koputtaa puuta), kahdella tai kolmella syötöllä. Veikkaan että yksi syy on aivan loistava keksintö, eli Love To Swaddle UP-kapalopussi joka saatiin testiin Baba Expressiltä

Tuotteesta sanottua: 

"Love to Swaddle Up on markkinoiden ainoa kapalopussi, jonka avulla pienokaisesi voi nukkua luonnollisessa ja turvallisessa asennossa kädet pään yli ojennettuina. Sen patentoidut siivet antavat vauvalle mahdollisuuden rauhoittaa itse itsensä takaisin uneen viemällä käden suuhun tai silittämällä hellästi poskea. Tämä kaikille vastasyntyneille luonnollinen tapa auttaa sekä vauvaasi että koko perhettä nukkumaan paremmin.
Kapalointi on tutkitusti hyväksi havaittu tapa auttaa vauvaasi nukahtamaan ja pysymään unessa.
Love to Swaddle Up -kapalopussin kanssa onnistut kapaloinnissa aina! Kapalopussi on suunniteltu rauhoittamaan vauva nopeasti uneen. Sen avulla luot helpon ja rauhallisen unirutiinin vauvallesi."

Aluksi hieman epäilin että toimiiko meillä nämä tällaiset kapalopussit, kun esikoisella oli erilainen, perinteisen mallinen kapalointiliina mutta ei viihtynyt siinä. Tämä on tosiaan siitä erilainen että kädet saa pidettyä luonnollisessa asennossa pään vierellä, ja on toiminut meillä hyvin ja vauva rauhoittuu heti kun laittaa hänet kapalopussiin. 

Valittiin meille koko S joka on tarkoitettu 3-6 kiloisille vauvoille. Materiaalina on puuvilla/elastaani, mutta näitä saa myös luomupuuvillaisena. Värivaihtoehtoja on neljä. Alussa tuli niin paljon pissavahinkoja että kyllä näitä olisi hyvä olla kaksi, toinen pesussa ja toinen käytössä. Niinä öinä kun pussi oli pesussa oli meno levottomampaa. 

Suosittelen kokeilemaan, jos pähkäilette huonojen öiden parissa :)


Yllä olevassa kuvassa kapalopussi on meillä ihan ekaa kertaa käytössä, alla olevassa reppana nukahti sen päälle :D







14 kommenttia:

  1. Tuollainen oli juuri Shark Tankissa ja ajattelinkin et tuollainen on pakko hankkia tulevalle pienokaiselle! Tosi kiva siis lukea käyttökokemuksia, ja nyt tiedänkin mistä niitä saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlettaa että mikä on Shark Tank, vaikka oonhan minä sitä itsekin katsonut :D *nolo*

      Poista
  2. Onpa ihana keksintö ja nin näyttää toisen uni levolliselta <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Meilläkin oli swaddle me kapalopussi käytössä silloin 8v. sitten. Niin se aika menee....

    VastaaPoista
  4. Ompas ihanan näköinen pussukka :)

    VastaaPoista
  5. Olipa ihanaa eilen ihastella pikkutulokasta ja isosiskoakin livenä <3 Tuohon kapalopussiin tulee (pesusta huolimatta :D) varmaan myös semmonen "unen tuoksu", että vauva tietää uniajan tulleen.. Mukavia päiviä ja unekkaita öitä teille! Terv. K ja meän trio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se voi olla että unituoksu tulee. Oli ihana nähdä myös teitä, tulkaahan taas! <3

      Poista
  6. Juu, Helmillekin otin vasta jokin aika sitten peiton käyttöön ja on kuitenkin jo 1 v 4 kk. Unipussi oli Helmillä aika pitkään. Silloin ihan pikku vauvana yritin häntäkin kapaloida vaan eihän siitä mitään tullut, kädet ja jalat sai aina sieltä pois :D

    VastaaPoista
  7. Ihana pikkuinen ja meidän pikkunen täyttää huomenna jo 3kk

    VastaaPoista