torstai 18. kesäkuuta 2015

Salisuunnitelmia

Nyt juuri ennen juhannusta on hyvä hieman pohtia tulevia salikuvioita (ettei syö kahden edestä...). Minulla on nyt jäsenyys Liikuntakeskus Voittoon, joka sijaitsee Oulussa Limingantullissa, SuperParkin kiinteistössä. Harmillista, mutta en ole vielä päässyt tutustumista pidemmälle. Flunssa jatkuu jo kolmatta (vai neljättä?) viikkoa, eikä olo ole siis sellainen että uskaltaisi mennä isommin treenailemaan. Täytyy nyt toivoa että tämä yskä ja nuha loppuisi. Kävin siis jo tutustumassa paikkaan, ja hyvältä vaikutti. Tilava parkkipaikka jos autolla tulee treenaamaan, avarat tilat, mukava henkilökunta. 

Ajattelin tosiaan nyt alkaa rauhallisesti treenaamaan että raskauskiloja ei kertyisi enää kovin paljoa. Täytyy vielä löytää sopiva saliohjelma raskaana olevalle, ja pari potentiaalista ohjelmaa olen jo löytänyt joista voi soveltaa itselleen sopivan. Ryhmäliikuntatunneillakin haluan käydä, ainakin fillarissa (spinning) ja bodybalance näin aluksi. 


Tilasin House of Brandonilta Niken flex trainer-treenikengät, tietysti suosikkivärissäni ;) Käy tsekkaamassa täältä  muut treenikengät Nikeltä. House of Brandon oli minulle uusi tuttavuus, sieltä löytyy mm. näitä merkkejä: Björn Borg, Fred Perry, Only, Ray-Ban ja Tiger of Sweden. Nopea toimitus, paketti tuli parissa päivässä valitsemaani smartpost-automaattiin. 


Vaikka salille en ole vielä päässyt, olen jo testannut kenkiä kotitreenissä, kahvakuulaillessa jne. Hyvältä vaikuttaa, tykkään kun istuvat jalkaan niin hyvin. Minulla on välillä vaikeuksia löytää sopivia kenkiä, kun on tällainen räpyläjalka.


Myös Helmiä kiinnostaa äidin uudet kengät...


Vielä tuosta treenihommelista sen verran, että täytyy myös tehdä jonkinlainen ruokasuunnitelma. Eihän siinä ole järkeä että käy hiki hatussa salilla ja syö miten sattuu. Mieliteot siis minimiin (haasteita tulee olemaan) ja laatimaan se itselle sopiva ruokavalio.






4 kommenttia:

  1. No hei kivoilla popoilla lähtee varmasti projekti hienosti käyntiin :) Tsemii! Ja onnet uusista kengistä :)

    t.Nadja/napsahduksia.blogspot.fi

    VastaaPoista