keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Rahat tiukilla, pitihän tämä toki arvata mutta...

Joopasejoo, nyt kun on kotihoidontuella elellyt parisen kuukautta niin kylläpä sen väkiselläkin huomaa ettei niitä heräteostoksia niin vain enää tehdä. Tähänkin olisi voinut jo vuosia sitten varautua säästämällä edes hieman, mutta kun ei, minua ei ole luotu säästämään. Typerää, tiedän. Mutta tosiaan tässä kituutellessa on tullut myytyä yhtä sun toista, muumejakin, nyyh! Ajattelen sen niin, että ne ovat vain materiaa ja kunhan voitan lotossa saan ostettua rakkaat muumit takaisin (toiveajattelua). Tärkeysjärjestys se tietenkin täytyy olla, ja onhan noita muumeja tuolla laaksossaan vielä. Ne ovat vähän kuin hätävara, juuri tällaisia tilanteita varten. Tälläkin hetkellä pari ysäriä odottaa uutta kotia ja myös yksi kannu on myynnissä facen kirppiksellä.

Silti on kiva välillä ostaakin jotain (tarpeellista), ja niihin hankintoihin olen hommannut rahat juuri myymällä jotakin entistä, vaatteita jne. Nytkin minulla on ollut kirppispöytä pari viikkoa, ja sieltä on tullut tähän mennessä parisen sataa miinus pöytävuokrat. Todella kätevää, vien sinne melkein joka päivä lisää tavaraa. En kuitenkaan halua viedä kerralla liikaa, mikään ei ole kirppiksellä ärsyttävämpää kuin liian täyteen ahdettu pöytä jota ei jaksa penkoa. Tärkeää on myös päivittäin käydä järjestelemässä se, ihmiset kun mylttäävät pöydän melko nopeasti melkoiseksi sekamelskaksi. Onneksi tuoltakin paikasta (Paljekirppis) saa nykyään sellaisen järjestelypalvelun kahden euron kertamaksulla, jos ei itse aina pääse järjestelemään pöytää niin työntekijät tekee sen puolestasi.

Uskoisin että hyvin järjestelty pöytä ja hyväkuntoiset, edulliset vaatteet ovat hyvän myynnin salaisuus. Itselläni on pöydässä enimmäkseen vauvojen vaatteita, käytettyjä, uudenveroisia ja uusiakin. Mukana on paljon merkkituotteita, popia, me&i jne. Olen pistänyt hintahaarukan aika lailla 1-5 e lastenvaatteisiin, pääasia että menevät kun ei ole tiloja ihan kaikkia säilytellä. Mukavasti huomaa kuinka kaappeihin tulee lisää tilaa, aah! Oikeastaan aika vapauttava tunne ja mieskin kiittää. Ehkä minusta tuleekin ihan anti-materialisti?? 

Ei nyt sentään liioitella ;)


Helmiä naurattaa, kun lähes mini rodinimainen pipo löytyi Lindexiltä -70 %

11 kommenttia:

  1. Hah :D Täälä ilmoittautuu myös toinen "myyjä" (kotihoidon tuella myös!!) :D Me ollaan lähdössä kesällä perheen kanssa pariksi viikoksi Espanjaan ja oon päättänyt kerätä humpsutusrahaa myymällä KAIKKEA tarpeetonta :) Sehän on vähänniinkuin "ilmasta rahaa" :D

    t.Nadja/napsahduksia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin sen aina ajattelen, että myyn nyt näitä ylimääräisiä kimpsuja ja kampsuja ja rahat pistän jemmaan jotakin kivaa varten, mutta aargh, skitten tuleekin joku yllättävä meno johon säästöt hupenee :/

      Tsekkasin sun blogin ja tykkäsin, aloin seuraamaan :)

      Poista
    2. Joo voihan se olla että nää meidän humpsutusrahat ei Epsanjaa ehdi näkemäänkään :D Mutta ajatuksena ihan fiksua ;)

      Kiva että tykkäsit <3 :)

      t.Nadja

      Poista
  2. Säästäminen, mitä se on? Eli juu ei meidän perheessäkään tätä taitoa osata! Mä olen todella laiska viemään tavaraa kirppiksellekään, mutta onneksi muutama tuttu käy ostamassa lasten pieniä vaatteita ihan suoraan meiltä. Voi myydä vaatepusseja hieman edullisemminkin kun ei tarvitse pöytävuokria maksaa ja säästyy jokapäiväiseltä järjestelyltä :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin tutulta! Pitäis itekin varata taas kirppispöytä, kun on vaatteita ja muutakin päässyt taas kertymään. Mukavampi sitten ostaa lapsille uusia vaatteita ja lähteä kesälomareissulle kun on jostain vähän "tienannut" rahaa :)

    VastaaPoista
  4. Tuntuu ettei nyt äitiyslomallakaan ole varaa heräteostoksiin niin voin vaan kuvitella millaista se on sitten sillä kodinhoidontuella. :D
    Aika paljon on tullut karsittua omista hankinnoista, kun haluaa antaa parasta lapselleen. Mutta onneksi oma shoppailuhalu tyytyy myös lastenvaatteisiin ja kirppareilla on tullut käytyä nykyään todella tiuhaan tahtiin, sieltä löytyy paljon hyviä tavaroita edullisesti, mutta myös huonoa tavaraa kalliilla. :D
    Vuoden alussa meillä oli viikon kirpparipöytä ja tienasimme n. 100 € käteen ja mielestäni se oli jo todella hyvin. :)

    - Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen oon myös minä laittanut merkille kirppareilla, että uskomatonta tavaraa yritetään myydä ylikalliilla. Onneksi tekee useimmiten löytöjä edullisesti.

      Poista
  5. Minäkin olen välillä rahapulassa joutunut muumimukeja ja mariskooleja myymään. :(

    VastaaPoista