perjantai 10. lokakuuta 2014

Vähän erilainen äiti-lapsikoru

Jo ennen Helmin syntymää mietin että olisi kiva saada sellainen äiti-lapsikoru. Jotkut saavat niitä lahjaksi, toiset ostaa itse. Katselin eri vaihtoehtoja, ja esim. Kalevalakorun mallistossa on tällainen:


Melko kallis, ottaa sitten kultaisena tai hopeisena ja onkohan niitä pronssisenakin? Ihan kaunis, mutta tuntuu että tosi monella on samanlainen, enkä ehkä halua tehdasvalmisteista. Mieleen tuli myös tilata Kulkurin HopeaPuodista persoonallinen koru, siellä on mm. oman äitini tekemiä kauniita käsintehtyjä hopeakoruja. En sitten kerinnyt kun sain lahjakortin Vernada-puotiin ja tilasin sieltä ihanan riipuksen Helmin kuvalla.



Ketju olisi pitänyt tilata erikseen, mutta en tilannut vaan laitoin riipuksen jo kotoa löytyneeseen Kulkurin HopeaPuodin ketjuun. Tykkään korusta niiiin paljon! Ja on taatusti persoonallinen, oman pienen rakkaan kuvalla ja nimellä varustettu. Näin jälkikäteen hieman harmittaa, kun en silloin hoksannut lisätä vielä syntymäaikaa tuohon. Älkää tehkö samaa virhettä jos tilaatte :D 

Korun toisella puolella Johanna Kurkelan laulun tärkeät sanat:

Kaunis pieni ihminen
Sä olet
ainutlaatuinen

<3


Jos lapsia joskus tulee lisää, voisi ketjuun tilata sydämet heidänkin kuvillaan. 


Tuosta tulikin mieleen että eipä ole ainakaan viime öinä käynyt mielessäkään se useamman lapsen tulo, sen verran huonosti täällä on nukuttu. Helmi herää puolen tunnin ja tunnin välein. Ei syö edes joka kerta, vaan kitisee ja itkee ja tutti pysyy hetken suussa. Huoh, jos joku näki minut asioilla toissapäivänä olin varmasti melkoinen zombie, niin väsynyt olin. 


Parempia öitä odotellessa.



6 kommenttia:

  1. Ihana toi koru! :)

    Kurja noita öitä, täällä on kanssa aika zombi olo kun Pimu jostain syystä itkeskelee yöllä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuntuu olevan paljon liikkeellä, onko nyt joku täysikuu??

      Poista
  2. Ihana koru! Oon kaverilla hopeisena tuota helaa ihastellut, mutta kyllä tuollainen persoonallisempi ois ihana myös! Täytyy vihjata joulupukkia ;)

    VastaaPoista