keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Hei meillä sataa lunta!

Sillain ihan semisti satelee, yritin ottaa teille kuvan mutta ei niin erottuvasti sada että saisi hyvän kuvan. Noh ehkä te uskotte ilman kuvaakin. Taitaa sadella muuallakin päin. Jossain tehdään jo lumilinnoja, hurjaa. Ja on tasan 3 kuukautta jouluun! Jotenkin ihanaa kun tulee joulu, se tulee olemaan Helmin ensimmäinen. Aikuisiällä ei ole jotenkin niin paljon kiinnostanut se hössötys, mutta nyt kun on oma lapsi se saattaa alkaa kiinnostamaan enemmänkin. Toki on ollut ihania jouluja siskon perheen luona ja ollut mahtava seurata, miten hänen lapset nauttii siitä ajasta. Nyt on sitten pieni Helmikin mukana. 

Päivän asuna vitosen kirppislöydöt, Metsolan mekkonen ja mitkähän nuo housut oli. Sen verran kolea sisälläkin, että tuohon päälle on vielä neuletakki ja villasukat.



Mutta nyt on vielä syksy. Nyt tuolla satelee jo sellaisia pumpulipalloja että ihme jos ei maahan jää edes vähäksi aikaa. Lehdetkin vielä puissa. Kieltämättä haluttaisi hiihtämään :D 

Voitin taannoin sen lahjakortin jollyroomille, ja tilasin sieltä Ticketin toppapuvun kokoa 86 jo jemmaan tulevia talvia varten. Eli onkohan se Helmille sopiva talvella 2015-2016? 

Tässä vielä hiiiieman iso


Noita pukuja on kerääntynyt ihmeellisesti tuonne kaappeihin... ja voi että harmitti, kun osa on jo jäänyt pieneksi niistä ihanuuksista! Osan varmaan myyn pois, mutta täytyyhän niitä joitakin varalta säilyttää, mistä sitä koskaan tietää...

Viime yö meni hienosti, vauveli söi vain kahdesti ja kuudelta heräsi tähän päivään. Minä jo välillä itse pomppasin pystyyn yön pimeinä tunteina että hengittääkö se (heh, loppuuko tuo tarkistaminen koskaan?) enkä meinannut itse malttaa nukkua. Melko vaihtelevia siis nuo yöt. Jospa ne viimeistään vuoden iässä säännöllistyy. 

Melkein jo unohdin vauvakirjojen olemassaolon, kun tässä yhtenä päivänä hoksasin että pitäisi niihinkin muistaa kirjoittaa (Helmillä on kaksi kirjaa) ja aloin muistella ensi kuukausien juttuja. Jotain pientä olin sinne alussa jo onneksi kirjoittanut, enhän minä olisi muistanut enää kaikkea. Olisipa silloinkin ollut tuommoinen kirja kun itse olin pieni, olisi hauska lukea nyt aikuisena. On äiti tärkeimmät tapahtumat kirjoittanut paperilapuille jotka on tallessa. 


Tuntuu niin oudolta että toinen on jo yli 3 kk! Jouluna reilun puolen vuoden ikäinen, ja kohta onkin jo ne ekat synttärit. Vanheneeko sitä itsekin yhtä hurjaa vauhtia...? Niin kai.

Tänään piti olla punnitus, mutta saapa nähdä pääseekö täältä mihinkään kun autossahan on kesäkumit alla. Tiedän kyllä lukeman jo kun kävin kotivaa'alla, mutta silti haluttaisi käydä siellä "virallisella" puntarilla valmentajan luona ja muutenkin päästä porisemaan kun ei olla nähty pariin viikkoon. sitä paitsi minullahan loppuu eväät!

Ainiin, tässä muistin aikana paljastan yhden jutun... Blogini on valittu erään portaalin alaisuuteen :) kerron tästä myöhemmin lisää, kunhan itsekin tiedän hieman enemmän. Kuulemisiin!

5 kommenttia:

  1. Täällä sateli eilen lunta, mutta sen verran vähän ettei maa ollu valkosena missään vaiheessa. Hyytävän kylmä tuuli käy kyllä ulkona ja teki mieli kiskoo itelle jo talvitakki päälle, mutta en sit kuitenkaan viitsiny.

    Mä muistin myös yks päivä että vauvakirjaa pitäis taas muistaa täytellä, kun vielä muistaa asioita :) Mulla itellään on ollu vauvakirja pienenä, sitä on ollu mukava lueskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se "oikea" talvi tulisi vähän myöhemmin. Juu täytyy pitää parempi huoli että muistaa täytellä kaikki tärkeät tiedot vauvakirjaan.

      Poista
  2. Ihania kuvia Helmistä!

    VastaaPoista
  3. Ihana Helmi!
    Ja mikä ihana pinkkihaalari! Just yks päivä kirppiksellä hypistelin tuollaista ja mietin, et ei kai jompikumpi pojista tykkäis huonoo jos sellaseen pukis ;)

    VastaaPoista